Syksy on jo pitkällä...
Eipä ole tullut tänne kirjoiteltua kun nykyään kennelimme uutiset ovat nettisivuilla ja siellä on myös Rasmuksen kuulumiset.
Kesällä treenattiin kovasti taippariin, mutta eipä mahduttu mukaan... Syksyllä oli vuorossa BH-kurssi, jonka tiimoilta treeni jatkuu vielä ennen kuin ollaan valmiita kokeisiin. Myös tottiskurssia käytiin. Nyt "aktiivinen" treenaus on tauolla ja keskitymme itsenäiseen harjoitteluun.
Elo- ja syyskuussa olimme yhteensä kaksi viikkoa mökkeilemässä ja Rasmus pääsi metsälle. Hajuaisti on loistava, mutta noutaminen ajoittain takkuilee. Vaikuttaa kuitenkin siltä että koirasta voi saada ihan hyvän, kunhan tottelevaisuus saadaan kuntoon.
Näyttelyitä on myös käyty jonkin verran ja nyt on edessä "loppukiri" eli vielä tänä vuonna on luvassa 3 kotimaista näyttelyä ja 2 ulkomailla (jos ilmoittautuminen onnistui). Eilen Lahdessa ryhmänäyttelyssä tulos oli NUO EH1, pyöreät silmät ja epävakaat etuliikkeet vaikuttivat.